Ihmisten huiputtamista!
Taitaa olla Kuvaverstaalla kunnan suojatyöpaikkoja hyödyntyvät miehet nojaamassa haravaan taas, kun ei meinaa valmista tulla, ei sitten millään!
Pitkään sivusta seurannut


— Arvoisa herra/rouva, pahoittelemme viivettä, mutta valitettavasti emme ole itse voineet vaikuttaa aikataulun venymiseen etenkään näin suuritöisen projektin ollessa kyseessä. Meillä on myös ollut vaikeuksia organisaation yhteistoiminnan sekä logististen järjestelyjen yhteensovittamisessa.

Toisaalta aikataulun pettämisestä johtuvat lisäkulut ovat heikentäneet huomattavasti taloudellista tilannettamme yhä vaativammilla globaaleilla markkinoilla ja olemme joutuneet pohtimaan yhteistyöneuvottelujen aloittamista. Mikäli yrityksemme joutuu vetäytymään projektista, alemmat toimihenkilöt ja muu työvoima ulkoistettaneen Taka-Mongolian aroille. Tämän valitettavan skenaarion toteutuessa johtotoiminnot siirrettäisiin heikentyneiden kasvuennusteiden, kasvaneiden tuotantokustannusten ja Suomen korkean verotuksen vuoksi joko Bahamasaarille tai Alankomaiden Antilleille.
Ystävällisesti Teidän,
toimialajohtaja, hallituksen puheenjohtaja,
kasvoton kuvaverstas.comin päällikkö